Meillä oli kunnia haastatella Sami Pirkolaa sosiaalipsykiatrian professoria Tampereen yliopistolla, joka osallistui asiantuntijaryhmän puheenjohtajana luomaan Suomen mielenterveysstrategiaa vuosille 2020-2030. Sami on myös kitaristi yhtyeessä Juliet Jonesin Sydän jo kahdeksankymmentä luvulta saakka. Tutustumme artikkelissa hänen ryhmänsä työstämään strategiaan sekä Samin ammatillisiin näkemyksiin haastattelumme pohjalta.
Otteita Suomen mielenterveysstrategiasta 2020-2030
Suomen mielenterveys strategia käsittelee mielenterveyttä jokaista ihmistä koskevana ilmiönä, johon täytyy panostaa koko yhteiskunnan laajuudella. Mielenterveys on siis lähtökohtaisesti positiivinen voimavara, jota pyritään ensisijaisesti ylläpitämään ja tukemaan. Näin ollen yhteiskunnan pitäisi panostaa niihin asioihin, jotka ehkäisevät mielenterveyshäiriöiden syntymistä sen sijaan että panostetaan yksinomaan hoitamaan mielenterveyshäiriöitä. Tähän me myös Creativity Squadsissa myös panostamme auttamalla ihmisiä löytämään keinot ja suunnan mielekkääseen elämään. Esittelen haastattelun alustukseksi otantoja Suomen mielenterveysstategiasta 2020-2030. Samin kuvailee strategiaa ohjenuorana, jonka perustalle kukin Suomen hallitus voi perustaa oman mielenterveysohjelmansa. Hänen haastattelunsa alkaa jutun puolessavälissä.
”Mielenterveyden merkitys yhteiskunnassa on kasvanut. Taustalla on suuria yhteiskunnallisia muutoksia: teknologinen kehitys on kiihtynyt, ihmiset muuttavat kaupunkeihin ja maasta toiseen ja arvot ja elämäntyylit ovat monipuolistuneet. Työelämässä koulutuksen ja jatkuvan oppimisen merkitys on kasvanut, ja yhä useampi tekee työtä, jossa kognitiivinen kuormitus ja stressi ovat arkipäivää. Muuttuvassa ympäristössä hyvä mielenterveys on yksilöille yhä tärkeämpi voimavara. Se tukee tasapainoista elämää ja luo edellytyksiä toimia erilaisten yhteisöjen osana. Elämän eri osa-alueilla on mahdollisuus ja jopa pakko tehdä erilaisia valintoja, ja siksi psyykkinen joustavuus, mukautumiskyky, uuden oppiminen ja kyky tehdä itsenäisiä päätöksiä ovat muuttuneet entistä tarpeellisemmiksi ominaisuuksia.”
Strategian kärkiä ovat
- Mielenterveys pääomana
- Lasten ja nuorten mielenterveys
- Mielenterveysoikeudet
- Tarpeenmukaiset ja laaja-alaiset palvelut
- Mielenterveysjohtaminen
Mitä mielenterveys pääomana on?
”Mielenterveys on tärkeimpiä asioita ihmisen elämässä. Se vaikuttaa kaikkeen terveyteen, hyvinvointiin, ihmissuhteisiin, opiskeluun, työhön ja koko elämän kulkuun. Ihmisten hyvä mielenterveys vahvistaa luottamusta, vastavuoroisuutta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta yhteiskunnassa.”
”Yksilön näkökulmasta vahvan mielenterveyden ylläpitämiseen kuuluu mielenterveysosaaminen ja -taidot. Mielenterveysosaaminen tarkoittaa tietoa ja ymmärrystä mielenterveydestä voimavarana ja terveyden osa-alueena, mielenterveyden suoja- ja riskitekijöistä sekä keinoista vahvistaa mielenterveyttä. Mielenterveysosaamiseen sisältyy mielenterveyteen liittyvien asenteiden ja käsitysten tunnistaminen ja ymmärtäminen.”
”Mielenterveystaidot ovat tunne-, tietoisuus- ja vuorovaikutustaitoja, joustavuutta selviytyä elämänkriiseistä ja kykyä säädellä kuormitusta ja stressiä sekä luoda merkityksellisiä suhteita muihin ihmisiin. Niillä tarkoitetaan myös kykyä hallita ja säädellä impulsseja, jotka voisivat johtaa vahingolliseen päihteiden käyttöön tai muulla tavalla ilmenevään vahingolliseen elämää hallitsevaan toimintaan. Mielenterveystaitoihin sisältyvät myös arjen taidot sekä itsessä ja muissa olevien psyykkisten voimavarojen tunnistaminen ja niiden hyödyntäminen tasapainon rakentamisessa työn, opiskelun, levon ja vapaa-ajan välillä. Mielenterveyden ja sen heikkenemisen puheeksi ottaminen ovat osa mielenterveystaitoja, samoin kuin valmius arvioida, milloin omat voimavarat eivät riitä ja milloin tarvitaan ammattilaisten apua.”
Strategiaan merkittyjen toimenpiteiden kautta näihin tuloksiin voidaan päästä esimerkiksi tavoitteilla, jotka liittyvät läheisesti Self-Hackin kaltaisiin elämänsuunnitteluharjoituksiin.
– Lisätään mielenterveysosaamista ja -taitoja varhaiskasvatuksessa, kouluissa ja oppilaitoksissa sekä erilaisin hankkein että opetussuunnitelmia kehittämällä. (Mielenterveyspääoma)
– Lisätään koulutusten ja ohjelmatyön avulla mielenterveysosaamista ja -taitoja työpaikoilla, työelämän muutoskohdissa ja johtamisessa. Henkilöstön työhyvinvointi on organisaatioiden tärkein pääoma, ja mielenterveys on keskeinen osa sitä. Parannetaan keinoja tunnistaa henkilöstön kuormitusta ja työuupumusta. Valmistellaan työelämän ja hyvän mielenterveyden toimenpideohjelma. (Mielenterveyspääoma)
– Kasvuikäisten mielenterveystaitojen ja hyvän itsetunnon kehittymistä vahvistetaan lisäämällä tietoa hyvistä käytännöistä, panostamalla mielenterveystaitoja edistävien työtapojen koulutukseen sekä vaikuttamalla toimintakulttuuriin varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa. (Lasten ja nuorten mielenterveys)
Tämän linjauksen täytäntöönpano edellyttää osaamisen, johtamisen ja eri tahojen yhteistyön suunnitelmalista hyödyntämistä. Pelitermein: koko joukkue – järjestökentän osaajista erikoissairaanhoidon toimijoihin on saatava pelaamaan samaan suuntaan (Tarpeenmukaiset ja laaja-alaiset palvelut)”
Lähteet:
Sami Pirkolan tiivistelmä strategiasta: https://stm.fi/documents/1271139/12804033/SamiPirkola_mielenterveysstrategia_11.2.2020.pdf/afe8528b-7e22-fe90-6334-c04a8fd00453/SamiPirkola_mielenterveysstrategia_11.2.2020.pdf?t=1583244275000
Sosiaali- ja terveysministeriön laajempi julkaisu
https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/162053/STM_2020_6.pdf?sequence=4&isAllowed=y
Haastattelussa sosiaalipsykiatrian professori Sami Pirkola
Sami on strategiaa valmistellessaan tuonut esille palvelujärjestelmätutkimuksia, joissa kuvataan hänen ammattinsa edustajat, kuten kliiniset psykiatrit, psykologit ja psykoterapeutit yhtenä mielenterveyden palvelukokonaisuuden osana. Tässä ajattelutavassa ymmärretään, että varsinainen mielenterveys ei ole vain kouluttuneen ammattikunnan tuottamaa palvelua vaan moninainen kokonaisuus, johon yksilön elämässä useat toimijat vaikuttavat. Helppona esimerkkinä on kliinisten ammattilaisten ja esimerkiksi opinto-ohjaajien yhteistyö opiskelijaa koskevissa asioissa. Yhtenä viimeaikaisimmista painopisteistä Sami nimeää yhteisöiden kiinnittymisen ihmisten elämään esimerkiksi osana mielenterveyden kuntoutusta. Tällöin itse kliininen terapia ei vain paikkaa mielenterveyden aukkoja vaan osana palvelukokonaisuutta auttaa yksilöä kohti mielekästä elämää, joka esimerkiksi yhteisöiden kautta usein saavutetaan.
Yhtenä esimerkkinä uudenlaisesta yhteisöllisyydestä Sami osallistui taannoin sata syyspäivää ryhmään, joka netin välityksellä jakoi sekä kommentoi rakentavasti jokaiselta syyspäivältä jäseniensä ottamia luontokuvia. Netissä toimiva yhteisö innosti ja piristi ryhmän jäseniä sekä johti monin elämän muutoksiin kuten harrastuksen syventymiseen ja jopa parisuhteen solmimisiin ryhmäläisten välillä syyspäivien jo päätyttyä. Sami pohtiikin, miten tämän kaltaisia yhteisöitä voitaisiin paremmin kiinnittää mielenterveyspalvelukokonaisuuksiin tai suoraan sanottuna ihmisten elämään. Samin näkökulmasta tänä päivänä yhteiskunnalla on suuri tarve sosiaalisille innovaatioille, sillä ainakin psykiatrian ammattilaisille yhteisöihin ohjatut hoitoratkaisut ovat varsin kehittymättömiä, vaikka niiden potentiaali on jo pystytty todentamaan.
Näin aiheesta kiinnostuneena Sami tutustui ennakolta Self-Hack uratyökirjaan ja antoi siitä palautetta omasta psykiatrian näkökulmastaan. Selkeästi esiin nousi My Life Story-Map harjoitus, jossa esitetään oman elämän kulku tähän pisteeseen asti erilaisten elämän osa-alueiden kautta. Narratiivin luominen ja kertominen on tunnistettu tehokkaaksi työkaluksi mielenterveyden hoidossa. Sami myös antoi rakentavaa palautetta erityisesti yksittäisten tehtävien esittelylle. Kliinisestä näkökulmasta on tärkeää, että tutkittu tieto harjoituksen tarkoituksesta ja tehokkuudesta tulee ilmi. Yleisesti hän sanoi, että kirja on uskottava, esimerkiksi Stanfordin yliopiston viitteiden vuoksi.
Uskottavuuden ongelmia Sami näkee yhteiskunnallisessa mielenterveystyössä. Self-help kirjojen ollessa suosittuja ja erilaisiin uskomuksiin perustuvat hoitometodit taistelevat hänen edustamaansa akateemista ajatteluaan vastaan. Psykiatriassa jonkin hoitokeinon kehittämiseen on usein käytetty yli sata vuotta kokemuksia, tutkimustyötä ja tieteellistä raportointia. Samalla monia olettamuksia ollaan voitu kumota todisteiden kautta. Jotkin toimijat taas eivät syystä tai toisesta välitä tutkitusta tiedosta vaan julkaisevat hoito-ohjeitaan ilman takeita niiden toimivuudesta. Jos jotain positiivista tästä on haettava, Sami sanoo että ne voivat innostaa jotain henkilöä kiinnittämään mielenterveystaitoihinsa huomiota, toivoen kuitenkin että haitallisia käytäntöjä korjataan, siinä missä vaikka haitallisia kuntosalitreenejä.
Tämä on iso haaste Suomen mielenterveysstrategian onnistumiselle. Miten tuoda yhteen kliinisen mielenterveyden ammattilaiset, mielenterveystaitoja opettavat ja valmentavat sekä mielenterveyteen vaikuttavat tahot kuten opetus, työpaikat ja yhteisöt siten, että aiheesta voidaan puhua yhteisellä kielellä. Esimerkiksi itseltään ja lääkärikollegoiltaan Sami toivoo kansanomaisempaa tapaa puhua mielenterveydestä ja jargonin vähentämistä. Keskustelun tueksi olisi hienoa saada mittaristo sosiaalisen arvon kehittämisestä, sillä sosiaalisten innovaatioiden ja monen tahon osallistuessa mielenterveystalkoisiin, on erittäin tärkeää, että uusien toimintatapojen toimivuus voidaan todeta.
Haastattelun summatakseen Sami mainitsee, että mielenterveyden parantaminen on monisyinen ja -tahoinen prosessi. Hyvä mielenterveys on kytköksissä tasapainoiseen ja miellyttävään elämään. Siksi on ristiriitaista ”parantaa” henkilö ilman että hänen elämässään mahdollisine ongelmineen pyritään luomaan muutosta. Siksi mielenterveystyö onkin pohjimmiltaan kunkin yksilön hyvän ja tyydyttävän elämän löytämistä, mahdollistamista ja vahvistamista.